Pyörä-Suvala XC Marathon reitti

Vuoden 2024 tapahtuman reitti hyödyntää Kempeleen maastoliikuntareitistöä sekä aiemmista vuosista tuttuja polkuja. Uuttakin polkua on tarjolla mukavasti. Pitkä marathonreitti on noin 32km pitkä. Vastuu reitillä pysymisessä on kilpailijalla itsellään. Vaikka alueen muita käyttäjiä tiedotetaan tapahtumasta, on kohtaamiset ulkopuolisten kanssa mahdollisia. Täten jokainen osallistuja on velvoitettu tarkkaavaisuuteen ja äänen käyttöön maastossa suorituksen aikana oman ja muiden turvallisuuden vuoksi. Alla reitit karttapohjalla.

Pitkä reitti

Pitkän reitin lähtöjen alkuluuppina noustaan suoraan Köykkyrin mäen legendaariset serpentiinit ja lasketellaan takaisin lähtö/maalialueelle. Tästä lähdetään etenemään hiihtouraa pitkin harjua ylöspäin kohti metsäpolkuja. Aiemmilta vuosilta tuttujen pienten polkupätkien jälkeen siirrytään Kempeleen Maastoliikuntareitistölle ja kohti Ketolanperää. Maastoliikuntareitistön polut tarjoavat hienoja kangaspolkuja sekä muutamia pitkospuita aina Marjakammille asti. Marjakammin jälkeen on vuorossa Marjasuon pumppaamo, tässä saa yläkropankin veren kiertämään 🙂 Pumppaamon jälkeen on vuorossa melkein 1km mittaiset pitkospuut avosuolla. Pitkosten jälkeen kaasutellaan metsätietä Köykkyriä kohti noin kilometrin verran. Ennen nuotiopaikkaa käännytään tiukka vasen Ketolanperälle viitoittavalle polulle. Polulta siirrytään Köykkyrin taakse frisbeegolf väylien poikki hiihtouralle, josta laskeudutaan takaisin stadionille välihuoltoon. Välihuollossa kilometrejä takana noin 22. Huollosta otetaan 180 asteen käännös ja noustaan kilpahiihtouraa Köykkyrin sivumäen päälle, josta takasillan kupeesta alas koiraladulle. Koiraladulta käännytään tiukasti vasemmalle Haukkasuon Henkäsylle, jälleen oikeaan hiihtoladulle ja kohti Kokkokankaan kierrosta. Kokkokankaan osiolla on muutamia siltoja sekä pitkoksia, joissa on syytä olla tarkkana. Kokkokankaan perältä ajetaan polkuja ja hiihtobaanaa pitkin takaisin Haukkasuon Henkäsylle ja takaisin Köykkyrin taakse. Köykkyrin takana noustaan oikeinpuoleista hiihtouraa ylös siltaa kohti, jota ennen koukataan oikealle ja lasketaan XCC radan nousua alas aina hiihtomajan nurkalle. Majan nurkalta koukataan  sillan ali ja tuupataan vielä Köykkyrin laskettelumäen serpentiinit  kierroksen loppunousuna ja lasketaan stadionille kierrokselle tai maaliin.. Uudelle kierrokselle lähdetään oikeanpuoleista hiihtouraa pitkin, ei eturinteen serpentiinejä.

Lyhyt reitti

Lyhyt reitti on pitkän reitin Kokkokankaan kierros, pituudeltaan noin 9km. Lyhyen reitin ajajat lähtevät suoraan vihreää jälkeä itään ja oikaisevat sinisen viivan kohdalta Köykkyrin taakse. Lähtö1 oikaisee myös punaisen viivan kohdalta kohti Kokkokangasta. Maaliin tullaan keltaista uraa, mutta oikaistaan alamäessä siniselle uralle ja suoraan alahiihtosillalle. Lyhyen reitin omat, pääreitistä eriävät pätkät on merkattu maastoon Pinkeillä nuolilla. Alla lyhyen reitin kulku Köykkyrin alueella: 18km kilpailijat kiertävät saman reitin kaksi kertaa.

2024 Reittien gpx tiedostot ladattavissa tästä:

KempeleMTB-2024-XCM-pitka KempeleMTB-2024-lyhyt

Reittimerkinnät ja muut huomiot

Tapahtuma ajetaan yleisillä poluilla ja pururadoilla. Pururadoilla ja leveillä väylillä on käytettävä uran oikeaa reunaa mikäli mahdollista. Mutkat ja risteykset pyritään merkitsemään mahdollisimman hyvin reittimerkein ja nauhoin, mutta 100% sulkemisia ei ole. Pitkospuilla ja silloilla edellytetään ajajilta varovaisuutta, koska ne voivat olla märkinä liukkaita.

Reittimerkinnät:

Nuoli, käytetään risteyksissä ja mutkissa opastamaan oikeaan suuntaan.

Ennakkonuoli, noin 10-20m ennen risteystä tai mutkaa.

Väärä suunta, älä jatka tänne!

Huomio! Edessä 10-20m päässä yllätyksiä, siltoja, pitkospuita, tien ylitys tai muuta tarkkaavaisuutta vaativaa.